Haalijoki, Hyvönen ja Salminen saduttivat opinnäytetyötään varten loimaalaisia ja somerolaisia päiväkotilapsia. Ajatus sai alkunsa heidän kokemuksistaan lasten parissa.

– Olimme pohtineet, miten lasten ajatuksille voitaisiin antaa enemmän tilaa. Sadutuksessa lapsen kertomia satuja ei arvioida tai tulkita, vaan sen sijaan kuunnellaan aidosti, mitä hänellä on sanottavanaan, Turun AMK:sta valmistuneet tuoreet sosionomit kertovat.

Ympäri maailmaa levinneen menetelmän on kehittänyt suomalainen Monika Riihelä. Työskennellessään koulupsykologina 1980-luvun lopulla Riihelä havaitsi, etteivät psykologiset haastattelumenetelmät tuoneet esille lapsen todellisia ajatuksia.

– Sen sijaan, että lapsi olisi puhunut vapaasti, hän yritti arvailla, millaista vastausta häneltä odotettiin, Salminen sanoo.

Oma ääni kuuluville

Sadutuksessa lapsen oma ääni pyritään saamaan kuuluville. Hän kertoo sadun vapaasti valitsemastaan aiheesta, ja saduttaja kirjaa kuulemansa sanatarkasti ylös. Lapsi myös itse määrittelee sen, mitä satu hänen mielestään on. Lopuksi satu luetaan lapselle ääneen, ja hän voi halutessaan tehdä siihen muutoksia.

Sadutus antaa lapselle tilaisuuden kertoa juuri niistä asioista, joista hänellä on tarve kertoa. Sadutuksen avulla voidaan työstää vaikeitakin asioita, ja sitä on käytetty esimerkiksi lastensuojelussa huostaan otettujen lasten kanssa.

Menetelmä ei kuitenkaan ole tarkoitettu pelkästään lapsia varten, vaan saduttaa voidaan myös aikuisia.

– Sadutuksen lähtökohtana on jokaisen yhtäläinen oikeus saada äänensä kuuluville, Haalijoki painottaa.

"Minun satuni on kirjassa!"

Haalijoki, Hyvönen ja Salminen tutkivat opinnäytetyössään, miten lapsi reagoi, kun hänen satunsa kerrotaan ääneen lapsiryhmässä.

– Lapset kokivat oman satunsa kertomisen erityisen merkitykselliseksi, mutta he kuuntelivat toistenkin satuja mielellään. Heistä oli mukavaa kuulla aivan uusia, ennestään tuntemattomia tarinoita, Haalijoki summaa tutkimustuloksia.

Jos oman sadun kuuleminen ääneen luettuna oli lapsille hieno kokemus, vielä hienompaa oli sadun päätyminen ihan oikeaan kirjaan. Loimaalainen kustantaja innostui sadutusprojektista, ja lasten tarinat koottiin Maailman aidoimmaksi satukirjaksi. Mukaan pääsivät kaikkien sadut, niin kuin sadutuksen periaatteisiin kuuluu.

– Julkistamistilaisuudessa oli upeaa seurata lasten ylpeitä ilmeitä. Saimme antaa heille merkittävän kokemuksen: ”Minun satuni on kirjassa!”

Haalijoki, Hyvönen ja Salminen korostavat, että sadutus on äärimmäisen antoisaa myös saduttajalle itselleen. Heidän mukaansa opinnäytetyön tekemisessä parasta oli juuri lasten kanssa työskentely.

– Lapsilla on valtavasti ajatuksia ja ideoita. Kunpa aikuiset huomaisivat, miten paljon heiltä voi oppia, jos vain malttaa hetkeksi pysähtyä ja keskittyä kuuntelemaan.